Sweeeeeeet Symphony!

Minähän ostin miähelle synttärilahjaksi liput Sunrise Avenuen eiliseen Helsingin-konserttiin. Miäs tykkää bändistä hurjasti, itse olen yleisesti ottaen vähän raskaamman rockin ystävä, mutta kyllä se tyylikkäästi ja taitavasti tehty pop-rock minullekin ihan kernaasti maistuu. Ja miniloma armaan puolison kanssa on aina yhtä mukava asia, joten odotin Helsingin-reissua oikein hyvillä mielin.

Mieliala meinasi lässähtää alkuunsa, kun Helsinki City Run sekoitti liikennejärjestelyt ja juutuimme lähes tunniksi Helsingin keskustaan pyörimään, ennen kuin löysimme hotellille. Huoneemme oli Scandic Parkin, entisen Intercontinentalin, mennyttä aikaa henkivässä siivessä, jota ehdin kiireessäkin kovasti ihastella.

Olimme sopineet ystäväpariskunnan kanssa illallistreffit, ja vääjäämätön myöhästyminen kiristeli leukaperiä - me nimittäin edustamme sitä ärsyttävyyteen asti hypertäsmällistä ihmistyyppiä, jolla "myöhässä" ei kuulu edes sanavarastoon. Lisäksi minua harmitti, etten ehtinyt kunnolla paneutua kaunistautumiseen vaan jouduin vain pikaisesti lähmimään vähän Pinotexia pintaan ja haromaan tukkaa pörröön. Kun nyt kerrankin oikein isolle kirkolle pääsi ihmisten ilmoille, niin olisi ollut mukava näyttää niin hemaisevalta kuin vain mahdollista (eipä se kosmetiikkakaan toki ihmeisiin pysty, mutta pidän mottonani joskus taannoin autonmyynti-ilmoituksesta bongaamaani sananpartta: "ei mikään ruusu mutta kukkii se perunakin").

Farougen herkkujen äärellä hyvässä seurassa harmistus kuitenkin laantui nopeasti. Löytyipä kerrankin ravintola, jossa jopa minä nirppanokka sihtikurkku olisin voinut tilata melkein annoksen kuin annoksen! Myös libanonilainen punaviini yllätti todella myönteisesti.

Jäähallille päästessämme olinkin jo oikein iloisella mielellä ja odotin mukavaa iltapuhdetta miellyttävän musiikin tahtiin jammaillen.

Olin väärässä.

Keikka ei ollut mukava vaan aivan huikea. Musiikki ei ollut miellyttävää vaan lähestulkoon tajunnanräjäyttävää.

Minuutilleen klo 21.00 (ylimääräisiä irtopinnoja täsmällisyysfriikiltä!) tärähti ilmoille Funkytown:

you set my soul on fire
I don’t wanna waste my time
Gimme more, gimme more

Ja sehän oli sitten justiinsa jetsulleen noin. Meitsi oli liekeissä. Samu Haberilla tunnetusti on hyvä, persoonallinen, monipuolinen lauluääni, mutta oli aivan uskomatonta, kuinka upeasti se soi livenä! Eikä myöskään bändin soitannassa ollut moitteen sijaa. Kaikki äänentasot olivat kohdillaan, tehosteita sopivasti, ja suomalaiseen tapaan musiikki edellä mentiin, turhia pulisematta.

(...ja kyllähän siinä silmä lepää siinä missä korvakin. Kattokaa nyt tuota habaa. Lääh.)

Tämä keikka singahti laakista elämäni parhaiden keikkojen Top 5 -listalle. Sunrise Avenue vei meikämammalta vallan jalat alta ja sydämen mennessään. Joka ainoa biisi iski kuin sata jänistä, mutta suurimpia suosikkejani olivat Forever Yours, I Don't Dance ja tietenkin kiertueen nimikappale Fairytale Gone Bad.

Hollywood Hills -hitin sanoin:

I take part of you with me now
and you won't get it back

KIITOS, Sunrise Avenue - kyllä totisesti saisitte soitella kotimaassanne useamminkin! Ja lukijoille vielä vinkiksi, että Turun DBTL-tapahtumassa tätä mahtavuutta mitä ilmeisimmin olisi tarjolla, saas nähdä, vieläkö sekin tulee yli äyräidensä pursuavaan keikkakalenteriimme lisättyä...